Eläinlääkärissä käyntiä

Tänään saatiin kuulla eläinlääkärissä tietoa, joka on hyvin surullista kuultavaa, katsoo sitä sitten miltä kantilta tahansa...

Kaikki siis alkoi lauantai-aamuna, kun päästettiin koirat aamupisuille. Heta ei päässyt ominavuin rappusia alas. Hetihän siinä alkoi huolestumaan, kun perusterve, hyvässä kunnossa oleva, juuri 5 vuotta täyttänyt ilopilleri käyttäytyy näin poikkeuksellisesti. Koko lauantai meni seuraillessa Hetan tilannetta, ja käyttäytyminen oli todella poikkeuksellista. Hyppivästä ja pomppivasta Hetasta oli yhtäkkiä tullut apea ja liikkeissään hyvin varovainen.

Sunnuntaina kävely ja muu olemus oli jo parempaan päin, eikä kipua näyttänyt enää hirveästi olevan. Äiti soitti sitten eläinfyssarille ja kysyi johtuisko kipu kireistä/jumissa olevista lihaksista, mutta fyssari käski mennä eläinlääkäriin, jossa lonkista ja selästä otettaisiin röntgenkuvat.

Äiti soitti ja saatiin aika eläinlääkärille. Tänään koulun jälkeen Heta vaikutti ihan normaalilta, ja meinasin jo äitille tokasta, että kannattaako tuota nyt lähtee näyttää lekurille, kun ei sillä kerran enää mitään oireita oo.. Sanotaanko vaikka näin, että onneks lähettiin..

Lääkärissä jouduttiin jonkun aikaa ootella, ja oottelunki aikana Heta vaikutti ihan normaalilta, eikä kipuja tuntunu olevan. Pöydällä oltua, ei ell osannu sanoa muutakun, että selkälihakset on mahottoman kireät, ja nyt Heta rauhotetaan ja siitä otetaan röntgenkuvat...

Rauhotuspiikkejä jouduttiin antaa kaksin kappalein, kun ei tää sitkeä neiti meinannu rauhottua millään... Vielä kahden piikinkään jälkeen silmät ei menny sitte millään kiinni... :) On se vaan sitkeä sissi! Sitteppä mun pieni tyttöni vietiin kuvaushuoneeseen, ja me jäätiin äitin kanssa oottelemaan odotushuoneeseen....

Siellä se mun pieni pötkötti röntgenin jälkeeen... ♥

Mulla rupes pelon ja epätoivon kyyneleeet pikkuhiljaa vieriä pitkin poskia, vaikka vielä ei oltu ees mitään sanottu... Lääkäri sitte huikkas meitä kattomaan kuvia, ja selässä näkyi sitten selvästi kaksi kohtaa, jotka poikkes normaalista...

Tälläsen virallisen lausunnon lääkäri antoi:

"Heta, 
ruumiinlämpö 38,8.
Lopettanut hyppimisen ja loikkimisen.
Otimme röntgenkuvat joissa kymmenen ja yhdentoista rintanikaman välillä välilevyrappeuma ja 11 - 12 rintanikaman välissä silottumaa. Jäykät selkälihakset.
Hoidoksi Norocarp 50mg kipulääke annoksella puoli tablettia aamuin illoin 20 päivän ajan.
Liikunta kotrolloitua. Hihnassa kävelyä ja hyppimisen estämistä.
Seurataan Hetan vointia. Aktiiviharrastukset yms kilpailut lopetettava toistaiseksi."

Tällä hetkellä ajatukset on aika sekalaiset, nimittäin tää juttu tuli nyt aivan puskista.. Alettiin sitten äitin kanssa ettimään monenlaista syyllistä ja syypäätä mikä sen olis aiheuttanu, mutta ell totesi, että ei se auta ketään syytellä tai kaivella tällästä asiaa. Kuulemma rappeuma on perinnöllinen, joka on ollut Hetalla aina, ja nyt sitten jokin pienikin väärä askel, äkkinäinen liike tai muu on laukaissut kivun. Kiitti luojaa, ja sano, että jos Heta ei olis tuollasessa lihaskunnossa, niin se olis menny huonoon kuntoon jo aikoja sitten, eikä mahollisuudet parantua olis läheskään näin hyvät. :)

Otettiin sitten vielä verikokeet, mutta veri-
tuloksissa ei näkynyt mitään poikkeuksellista.

Lihaksien jäykkyys todennäköisesti johtui siitä, kun se on jännittäny itteään niin, ettei kipu tuntuis. Nyt sitten syötetään kipulääkettä ja lääkityksen aikana käytetään hierojalla tai fyssarilla, jotta lihakset saatais taas normaaliksi.

Rauhoittavista palailua taas tälle planeetalle... :)

Tulevaisuuteen ei voida nyt hirveän kauas katsoa... Agiura on ainakin nyt tauolla vähintään  ensvuoteen asti, koska en missään nimessä halua minkäänlaista takapakkia. Tuo tauko nyt on vaan arvio, kunnon mukaan lähdetään kentille taas sitte jos se edes on mahdollista. Tän kolmen viikon aikana tehään vaan pieniä remmilenkkejä "samoillen". Tuon kolmen viikon jälkeen aletaan pikkuhiljaa rutinisoitua taas siihen arkeen ja tietenkin voinnin mukaan toimitaan. 

Toisaalta harmittaa, että loppuvuoden kisat  ja treenit saa tyystin unohtaa... Hieman haikea mieli, mutta uskon, että näin on tarkotettu ja tästä lähetään uuteen nousuun eläen päivä kerrallaan. :)

Viheliäiset leikkas Hetan jalkakarvatki... ;)

Tarkotus olis tänne blogiin päivitellä Hetan toipumista ja etenemistä selän kanssa. Elämä jatkuu normaalisti, hieman topuutellen ja kontrolloiden riehumista ja sellasta liiallista riekkumistä, ponksuttamista ja hyppimistä... Näillä mennään ja joka päivä uuteen nousuun! :)          

Pienen pieni, mun pätevän rohkea toipilaani! ♥

Ja jos oon unohtanu jotain oleellista kertoa tai jokin lisäinfo kiinnostaa, niin laittakaa ihmeessä kysymyksiä sähköpostiin kanervakello(at)gmail.com , vastaan mielelläni! :)